Mistä tunnistaa aidon luonnonkosmetiikan?

Aidon luonnonkosmetiikan tunnistaa sertifikaatista.

 

Pro luonnonkosmetiikka ry:n jäsenet edustavat joko kansainvälisen sertifikaatin saaneita tuotemerkkejä tai suomalaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä, joiden valmistusaineluettelon on tarkastanut ja hyväksynyt riippumaton asiantuntija.

Sertifioija eli tuotteen valmistajista riippumaton taho tarkastaa tuotteet valmistusaineiden ja -menetelmien osalta. Kriteerit täyttävät tuotteet saavat käyttää sertifioijan myöntämää logoa. Sertifikaatit ottavat kantaa paitsi raaka-aineisiin myös mm. niiden käsittelyyn, tuotteiden valmistusmenetelmiin, tuotantolaitoksiin, valmistuksen ekologisuuteen ja pakkausten kierrätettävyyteen. Geenimuuntelu ja eläinkokeet ovat kiellettyjä.

 

Luonnonkosmetiikka ja eettisyys

Luonnonkosmetiikan valmistuksessa suositaan luonnonmukaisia raaka-aineita, joiden alkuperä on pystyttävä jäljittämään. Kasviperäisissä raaka-aineissa suositaan sertifioitua luomulaatua. Uhanalaisia kasveja ei käytetä. Geenimuunneltujen raaka-aineiden käyttö on kielletty. Mineraalipitoisten raaka-aineiden hankkiminen ei saa tuhota maisemaa tai saastuttaa ympäristöä.

Synteettisten hajusteiden, öljyjen, rasvojen ja väriaineiden käyttö on kielletty. Kiellettyjä ovat myös silikonit sekä mineraaliöljyt, esim. parafiini ja vaseliini. Eläinrasvat ja proteiinit, esim. ihra, tali ja eläinkollageenit eivät ole sallittuja. Mehiläisvaha ja lanoliini (villarasva) ovat sallittuja. Eläinperäisiä raaka-aineita ei saa käyttää, jos raaka-aineiden hankkiminen aiheuttaa eläimelle haittaa.

 

Tuotteet testataan ihmisillä

Luonnonkosmetiikassa valmista tuotetta eikä sen ainesosia saa testata eläinkokeilla. Kaikkien tuotteiden tulee olla turvallisia käyttää ja tämä varmistetaan testaamalla tuotteet vapaaehtoisilla. Dermatologiset testit tehdään lääkärien valvonnassa.

Luonnonkosmetiikassa eläinkokeet ovat aina kiellettyjä.

Säilyvyyttä edistävät aineet ja säilöntäaineet

Jokainen sertifioija määrittelee sallitut säilöntäaineet. Monet yleisesti kosmetiikassa käytetyt säilöntäaineet on kiellettyjä kaikissa luonnonkosmetiikan sertifiointijärjestelmissä. Säilyvyyttä parannetaan myös pakkausteknisin keinoin. Säteilyttäminen on kiellettyä tuotannon kaikissa vaiheissa.

 

Tuotteiden valmistus ja pakkaus

Tuotteiden valmistuksessa käytetään mahdollisimman yksinkertaisia menetelmiä, jotka säilyttävät raaka-aineiden luonnolliset ominaisuudet. Valmiin tuotteen tulee olla mahdollisimman täydellisesti ja nopeasti biohajoava. Biologiset, mekaaniset ja fysikaaliset valmistusmenetelmät ovat sallittuja. Klooria ei saa käyttää tuotannossa. Pakkausmateriaalin tulee olla mahdollisimman ekologista. Eläinten ja ympäristön hyvinvoinnista huolehditaan kaikissa tuotannon vaiheissa.

Mitä hyötyä luonnonkosmetiikasta on?

Ihmisillä on sosiaalinen ja terveydellinen tarve peseytyä sekä luontainen halu kohentaa ulkonäköään. Näiden tarpeiden toteuttamiseksi ihminen on kehittänyt käyttöönsä tuotteita, joita voidaan valmistaa nopeasti ja tehokkaasti, mutta joiden valmistuksen ja käytön aiheuttamat ympäristövaikutukset voivat olla huomattavan negatiiviset ja joiden käyttö voi muodostaa riskin kuluttajan hyvinvoinnille. Luonnonkosmetiikan käyttäminen on sekä ihmisen, että ympäristön hyvinvointia edistävä teko.

 

Kemikaalialtistus vähenee

Luonnonkosmetiikkaa käyttävä kuluttaja välttyy altistumasta suurelle joukolle synteettisiä kemikaaleja, joiden mahdollisia terveysvaikutuksia ei välttämättä vielä edes tiedetä. Vaikka kuluttajan iho olisikin niin hyvässä kunnossa, että se pystyisi estämään kemikaalien pääsyn elimistöön, suu ja hengitystiet toimivat silti kenellä tahansa ihmisellä altistusväylinä, joiden kautta esim. hammastahnojen, suuvesien, huulipunien ja –rasvojen sekä aerosolien komponentit voivat päästä kehoon. Riskit pienenevät, kun käytetään tuotteita, joiden raaka-aineet ovat luonnollisia ja usein jopa osa ruokavaliotamme.

Luonnonkosmetiikassa ei ole synteettisiä säilöntäaineita, hajusteita tai väriaineita.

Luonnon hoitava vaikutus

Luonnonkosmetiikassa käytettävät kylmäpuristetut kasviöljyt ovat ihollemme juuri sopivassa muodossa, jotta ne imeytyvät ja hoitavat ihoa. Eteerisiä öljyjä on käytetty jo muinaisessa Egyptissä ja monessa muussa kulttuurissa tukemaan ihmisen ja ihon hyvinvointia. Erilaisten kasviuutosten kautta saadaan kasvien aktiiviset ainesosat kokonaisuudessaan käyttöön. Näin ei vain eristetä yhtä yksittäistä ainesosaa, sillä luonto on ihmeellisempi kuin arvaammekaan. Luonnossa esiintyvät ainesosat toimivat monien eri ainesosien yhteisvaikutuksesta, siksi on hyvä pitää raaka-aineet mahdollisimman luontaisessa muodossa. Opimme luonnosta ja sen toimintatavoista koko ajan.

 

Ympäristön hyvinvoinnin puolesta

Luonnonkosmetiikan raaka-aineiden tuotannossa, hankinnassa ja itse tuotteiden valmistamisessa minimoidaan ympäristöön kohdistuvat haitat. Raaka-aineet ovat suurelta osin kasviperäisiä ja näistäkin osa on luomutuotettua. Luonnosta kerättävät villikasvit kerätään vastuullisesti, lajeja vaarantamatta. Osa raaka-aineista on esimerkiksi elintarviketeollisuudessa jäävien sivutuotteiden hyödyntämistä, kuten luomualkoholi.

Tuotteiden valmistamisessa tavoitteena on kuluvan veden ja energian sekä tuotantolaitoksessa syntyvän jätteen määrien jatkuva pienentäminen. Luonnonkosmetiikkatuotteen käyttö sekä tuotteen ja pakkauksen käytön jälkeinen hävittäminen aiheuttaa luonnolle mahdollisimman vähän kuormitusta.

 

Kohti kestävämpää tulevaisuutta

Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa luonnonkosmetiikka olisi tarjolla yhä enemmän ja helposti kuluttajan saatavilla. Silloin yhä useammalla on mahdollisuus valita itsensä ja luonnon hyvinvoinnin puolesta. Valinnoilla on väliä.

Luonnonkosmetiikan kehittyminen ja kuluttajien kasvava kiinnostus on saanut myös ns. kemikaalikosmetiikan toimijat heräämään. Luonnollisten raaka-aineiden käyttö on lisääntynyt, pakkausmateriaalit vähentyneet ja painomusteitakin vaihdettu vähemmän kuormittaviin. Välillä vastaan tulee  viherryttämistä, mutta silti kaikki toimet vievät koko alaa kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Luonnonkosmetiikan säätely

Ainoa lainsäädännöllinen kehys, joka EU:ssa sitoo kaikkea kosmetiikkaa, on EU:n kosmetiikka-asetus. Siinä on määritelty mm. että kosmeettisten valmisteiden tulee olla turvallisia ja ne eivät saa pitkässäkään käytössä aiheuttaa vahinkoa. Siinä on määritelty myös, että kosmetiikka on ihoa hoitavaa ja sitä saa käyttää vain ulkoisesti sekä että kosmetiikka ei ole ihoa parantavaa eikä lääkettä.

EU ei ole toistaiseksi painostuksesta huolimatta saanut aikaan luonnonkosmetiikkaa koskevaa lainsäädäntöä. Sama pätee tällä hetkellä kansallisiin ja liittovaltiollisiin lakeja säätäviin elimiin joka puolella maailmaa.

Maailmanlaajuisten sääntöjen puute aiheuttaa sekaannuksia

Samaan aikaan monet kosmetiikan valmistajat käyttävät valitettavan usein tilannetta hyväkseen. Tuotteita, jotka eivät täytä luonnonkosmetiikan kriteereitä, mainostetaan ja myydään luonnonkosmetiikkana. Tämä johtuu kuluttajien alati kasvavasta kiinnostuksesta luonnonkosmetiikkaa kohtaan. Luonnonkosmetiikka-termin villi väärinkäyttö on johtanut sekaannuksiin ja yleiseen hämmennykseen niin kuluttajien kuin kosmetiikan kanssa tekemisissä olevien ammattilaisten parissa. Kyse saattaa olla myös puhtaasta tiedon puutteesta. Kosmetiikan valmistajat eivät välttämättä edes tiedä, että kasviuutteiden lisääminen synteettiseen tuotteeseen ei muuta sitä luonnonmukaiseksi.

Kansalliset järjestöt luovat ryhtiä sääntöihin

Luonnonkosmetiikasta kiinnostuneiden käyttäjien että valmistajien tarve löytää toisensa on johtanut lukuisten sertifiointijärjestelmien kehittämiseen ympäri maailmaa. Luonnonkosmetiikan sertifioinnin tarkoitus on auttaa kuluttajia ja ammattilaisia löytämään eettisesti kestävät, aidot luonnonkosmetiikkatuotteet koko valtavan kosmetiikkatarjonnan joukosta.

Sertifiointi nostaa esille ne kosmetiikan valmistajat, joiden tuotanto sekä tuote kuormittavat kuluttajaa ja ympäristöä vähiten. Sertifioinnin voi siis sanoa olevan tuotteita valmistavalle yritykselle korkein mahdollinen tunnustus erityisosaamisesta. Luonnonkosmetiikan valmistaminen asettaa tuotantolaitokselle suuria haasteita. Esim. säilöntäaineiden käyttöä koskevat kiellot ja rajoitukset laittavat luonnonkosmetiikan tuotekehittäjän huomattavasti vaativampaan lähtötilanteeseen tuotteiden säilyvyyden varmistamisessa, kuin tavanomaista kosmetiikkaa kehittävän kollegansa.